03.06.2010 | Marjoille menoksi -syyskampanja koululaisille
Arktiset Aromit ry Tiedote 27.5.2010
Marjoilla Menoksi on syyskuussa vietettävän koulumarjakuukauden teema
Arktiset Aromit ry on haastanut kaikki maamme peruskoulut viettämään koulumarjakuukautta ensi syyskuussa. Koulumarjateemaa on haasteissa pyydetty toteuttamaan eri oppiaineissa siten, että opetus ja käytännön tapahtumat täydentävät toisiaan. Kampanjan suojelijana ja peruskouluille lähetetyn haastekirjeen allekirjoittajana toimii maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Kampanjassa pyydetään opettajia järjestämään esimerkiksi biologian, terveystiedon ja liikunnan tunneilla marjaretkiä ja kertomaan marjojen esiintymisestä luonnossa, jokamiehenoikeuksista, hiilijalanjäljestä ja marjojen terveyttä edistävistä ominaisuuksista. Kotitalouden tunnilla puolestaan esitetään tehtäväksi marjaruokia, opettamaan marjojen säilöntää ja kertomaan marjoista osana suositusten mukaista ruokavaliota ja suomalaista ruokakulttuuria. Myös äidinkielen, vieraiden kielten ja kuvaamataidon tunneilla marjateemaa voidaan soveltaa.
Koulumarjakuukauden haastekirjeet on lähetetty myös kuntien ruokapalvelupäälliköille, jotta syyskuun koulumarjakuukausi voidaan ottaa ohjelmaan myös kouluruokailussa. Koulujen keittiöt voivat mahdollisuuksiensa mukaan vastaanottaa oppilaiden keräämät marjat ja valmistaa ne ruoaksi tai säilöä tulevaa käyttöä varten. Ruokahuoltoa on pyydetty ottamaan marjateema huomioon myös ensi syksyn ruokalistojen suunnittelussa.
Sadat koulut ovat tilanneet kampanjan tukimateriaalia
Arktiset Aromit ry on varautunut kampanjaan painamalla oppilaille ja koulujen kautta lasten vanhemmille jaettavaa tukimateriaalia. Marjoilla menoksi esitteeseen ja -julisteeseen on koottu kuusi erilaista esimerkkiaamiaista. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman rahoituksella painetussa Välipalalla on väliä -esitteessä on puolestaan runsaasti marjoja sisältäviä välipalaohjeita. Kampanjan tukimateriaalia ovat syksyn teemaa varten tilanneet jo sadat koulut eri puolilta Suomea.
Koulumarjakuukauteen kytketyn Marjoilla menoksi –aineiston laadinnassa ovat avustaneet useat järjestöt, jotka käyttävät ensi syksynä aineistoa omassa toiminnassaan. Kampanjassa ovat mukana mm. Aivohalvaus- ja dysfasialiitto, Arktiset Aromit, Kotitalousopettajien liitto, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Marttaliitto, Suomen Kuluttajaliitto, Suomen 4H-liitto, Ravitsemusterapeuttien yhdistys ja Ruoka-Suomi -teemaryhmä. Esitteen ja julisteen painatukseen Arktiset Aromit ry on saanut maa- ja metsätalousministeriön tukea.
Lisätietoja kampanjasta: Arktiset Aromit ry, Simo Moisio, puh. 040-5801186 ja Maarit Ronkainen, puh. 044-5894376
[katso materiaalit]
Etsitkö ravitsemusterapeuttia tai -asiantuntijaa?
Yhdistyksen jäsenet voit tavoittaa maksullisella viestillä tai etsiä esim. freelancereita tai eri aihealueiden asiantuntijoita
[Asiantuntijarekisteristä]
Keitä ovat ravitsemusterapeutit ja -asiantuntijat?
Entä kuinka päästä ravitsemusterapeutin vastaanotolle? [Lue lisää]
Julkaisut
Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry julkaisee ravitsemusohjausaineistoa ammattilaisille. Katso lisää verkkokaupasta. [Verkkokauppaan]
Uusimmat uutiset
- » 24.08.2010 | Liiikuntaravitsemuksen monipuolinen tietopaketti 18. Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä 4-5.10.2010. Ilmoittaudu heti!
- » 17.06.2010 | Ravitsemushoitosuositus julkistettu
- » 03.06.2010 | Marjoilla menoksi -syyskampanja koululaisille
- » 26.05.2010 | RTY:n ruokavaliosarjan Paino hallintaan ja Tyypin 2 diabetes ja ruoka -lehtiset saatavana myös ruotsinkielisinä.
- » 17.05.2010 | Joukkoruokailun seuranta- ja kehittämistyöryhmän toimenpidesuositus
- » 13.04.2010 | Euroopan parlamentissa on annettu kannanotto vajaaravitsemukseen
- » 16.12.2009 | DIETS-uutiskirje no 8 julkaistu
- » 13.11.2009 | EU-asetus vuodelta 2009 keliakiasta muuttaa gluteeniton-termin merkityksen ja raja-arvot.
- » 29.09.2009 | Erityisruokavaliot- opas ammattilaisille ilmestynyt avuksi kaikille ravitsemusohjausta antaville
- » 17.09.2009 | Suurenmoinen nuori- ratkaisuja ylipainoisen nuoren painonhallintaan -opas on täysin päivitettynä ilmestynyt RTY:ltä. Tarkoitettu avuksi kaikille terveydenhuollon ammattilaisille, jotka hoitavat lihavia tai ylipainoisia nuoria.
© Vagaweb 2006




